Kaleva aloitti soittamisen jo 1960-luvulla, rokkia ja tanssimusiikkia.
70- ja 80-luvuilla Kaleva on soittanut lukuisissa yhtyeissä, mm. basisti Stedin kanssa Double Trouble -bändissä sekä Seppo Kovanen triossa. Myös punkbändi Testamentin kapuloissa.
80-luvulla hän oli rumpalina Casablanca Vox -yhtyeessä. Bändi teki klubikeikkoja ympäri Suomea. Casablanca Vox esiintyi myös Mika Kaurismäen elokuvassa Klaani sekä Aki Kaurismäen elokuvassa Calamari Union. Studiossakin on kaksi singleä ja yksi LP käyty tekemässä.
Stefan Piesnack Bandin rumpalina vuodesta 2020 lähtien.